*ElokuussaLa 21.8. klo 12-16 Hanhon koululla avoimet ovetSatavuotias innosti kansaa liikkeelle: Iloista jälleennäkemistä, vanhan ystävyyden uudistamista, puheensorinaa, naurua, ja myös arvailua, oletko se sinä ... Tätä ja paljon muuta sisältyi tunnelmaan Hanhon koulun 100-vuotisissa viihtyisissä luokkahuoneissa, kun lähes 200 vierasta oli kurvannut autonsa Ala-Hanhon juuri puidulle kaurapellolle viime lauantaina. Jotkut olivat toisilleen hyvinkin tuttuja, eräät tapasivat ensimmäisen kerran sitten kouluvuosien. Paljon väkeä tuli omalta kylältä, monet muualta Suomesta, joku jopa Ruotsista varta vasten tähän tilaisuuteen. Kauniisti esille asetetut suuret kuvat Väärinmajan koulut ja koulumuistot -kirjasta olivat koko nelituntisen tilaisuuden ajan miehitettyinä ja tarkan syynäyksen kohteina. Niistä palauteltiin mieliin tapahtumia ja luokkatovereita.Nälkäkään ei päässyt yllättämään, kun Väärin kutojat-niminen naisryhmä Väärinmajan kylätoimikunnasta oli keittänyt hyvää hirvikeittoa ja leiponut marjapiirakkaa kahvin kanssa jälkiruuaksi.Isäntäväen (Eeva-Liisa Hallanaro & Seppo Pentikäinen) idea antaa kaikille halukkaille epämuodollinen mahdollisuus tutustua vanhan opinahjonsa nykyiseen elämään, kohdata entisiä koulukavereita ja verestää vanhoja muistoja osoittautui erinomaisen onnistuneeksi. Kaikki mahtuivat ja ruokaa riitti. Tärkein anti lienee sosiaalinen: tavattiin tuttuja vanhassa koulussa ja tutustuttiin muistorikkaan paikan kauniiseen nykykuntoon. Halutessasi saat muistitikullesi Eeva-Liisan ottamia kuvia, kun otat yhteyttä viljo.asikainen(ät)phpoint.fi.*Heinäkuussa Pe 16.7. klo 18 alkaen kesäkisat koulun kentälläonnistuivat tälläkin kertaa*KesäkuussaKe 30.6. klo 17-21 kotiseutukierros Väärinmajan menneisyys ja nykyisyys tutuiksi Mukaan pääsee ensimmäiset 48 Aimolle, puh. 050-3450538 tai aimo.rantala@phpoint.fi sitovasti ilmoittautumaan ehtinyttä. Hintaan, 15 € aikuisilta ja 10 € lapsilta sisältyy matkat linja-autolla, kahvit ym. Mäkelässä, selostus ja infovihkonen, ja se kerätään Väärinmajan koululla kierroksen alkaessa.Retki onnistui erinomaisesti, linja-auto oli viimeistä sijaa myöden täynnä tyytyväisiä retkeläisiä, kauimmaiset Helsingistä saakka.*ToukokuussaÄitienpäivänä 9.5. Tapiolassa perinteiset kylätoimikunnan piffaamat kakkukahvit ja kahvikonsertin esiintyjiksi kutsutut vääriläiset tai vääriläistaustaiset nuoret houkuttivat paikalle reilut sata vierasta, eikä turhaan. Tarjolla oli nimittäin vaihtelevaa musiikkia monessa mielessä, oli alottelevia muusikoita ja jo pitkälle ehtineitä taitajia, nykymusiikkia, lattarityyppistä kevyttä, ym. ja tietysti Merikantoa Vesa Hurstin juohevasti johdattelemana.Päivän toinen pääteema oli valikoima vääriläisäidin, Katri Lammisen kotiinsa ja seitsemälle lapselleen tekemistä käsitöistä. Niistä kertoivat ja jopa mannekiineina esittelivät hänen tyttärensä Sirkku ja Leila. Koska työt oli aikanaan tehty käyttöön, ne yleensä oli kulutettu loppuun ja kierrätetty mm. kutomalla räsymatoiksi. Näyttelyssä mukana olleet olivat niitä, joita oli haluttu säästää muistoksi, kuten vaikkapa kastemekot, taidokkaat pellavaliinat ja suuritöiset kirjoneuleet sekä helmenä pohjalla iki-ihanat 40- ja 50-lukujen leningit. Kelpaa sitä juhlia järjestää, kun vastaanotto on näin mukava, totesivat tyytyväiset vastuuvuorossa olleet kylätoimikuntalaiset kiittäen kaikkia mukana olleita, erityisesti näyttelyn koonneita Katria ja hänen läheisiään ja nuoria musikantteja taustajoukkoineen.*HelmikuussaSu 28.2. hiihdettiin 24. Väärinkierto uuden lumen nollakelissä ja pienessä tihkusateessa. Supertalvemme ensimmäinen lauha viikonloppu ei lannistanut hiihtämisestä iloa ja kuntoa hakevia nuoria, eikä kokeneempiakaan sujuttelijoita, heitä ilmoittautui Tapiolassa yllättävän runsaasti, 92. Reijon huolehtima mukava, sopivan vaihteleva latu ja hänen sen varrella tarjoama voiteluapu osaltaan sai matkan loppuessa monet kasvot loistamaan tyytyväisyydestä - voitinpas - itseni. Iloa ei yhtään vähentänyt se tosiseikka, että joka toinen sai vielä kotiinviemisiksi sukat tms. Väärinkutojien, entiseltä nimeltään Hyyrylän lankakerhon eli Ruoveden kansalaisopiston tekstiilipiirin naisten ahkerien käsien kylätoimikunnan langoista värkkäämistä töistä.Erityisonnittelut urheasta suorituksesta Sinisalon Tiialle ja Lotalle sekä Ekmarkin Aadalle, tämän kerran nuorimmille väärinkiertäjille!Kylätoimikunta*Tammikuussa Vuoden 1. merkittävä tilaisuus oli Tammilaulajaiset Talvisodan muistoksi su 24.1. klo 14-16 Tapiolassa. Silmät välillä kostuen lauloimme kunniavieraamme Ruoveden veteraanikuoron johdolla vanhoja sota-ajan lauluja. Väliajalla tutustuimme näyttelyyn Salme Kaivoksen kädenjäljistä, uskomattoman runsaaseen ja monipuoliseen, koko elämänkaareen kattavaan kokoelmaan käsitöitä sekä nautimme puffetin kaffeista. Sydämelliset kiitokset tilaisuuden juohevalle juontajalle, Salmelan Jussille ja yleisölle!Kylätoimikunta
v. 2009
*Marraskuussa järjestimme riemukkaat isänpäiväaaton iltamat. *Syyskuussa Su 27.9. lähdettiin Tapiolasta klo 14 patikoimaan seurakunnan laavulle Vääräjärven maastoon.Maa- ja kotitalousseuraLa 26.9. klo 19 Tapiolassa syyspäiväntasauslauluissa valokuvakisaan osallistuneet kuvat loistivat sekä seinän näyttelyssä että Hannu Niemen upealla taulutelevisiolla niitä esiteltäessä. Katso tulosluetteloa alla ja kuvia osoitteesta http://www.vaarinmaja.fi/valokuvakisa.php. Tilaisuudessa oli runsaasti yleisöä, joten tutut laulut luistivat Erkki Irjalan ja Jussi Salmelan onnistuneella säestyksellä. Väliajalla oli mahdollisuus kuvien tarkempaan tarkasteluun ja seurusteluun hyvän puhvetin maukkaiden antimien kera.KylätoimikuntaValokuvakisa Väärin kuvat 1.4.- 31.8.2009 ja ratkaistiin yleisöäänestyksellä syyskuun puolivälissä.Kisa oli avoin kaikille amatöörikuvaajille ilman sarjajakoa. Manipuloimattoman kuvan kohde tuli olla Väärinmajasta tai vääriläisiä.Kilpailukuvat olivat nähtävillä tällä kotisivullamme. Palautelomakkeellamme oli voittajasta kaikille avoin äänestys 1.-15.9. periaatteella yksi ääni/sähköpostiosoite. Kisaamaan oli saatu toinen toistaan upeempia kuvia vaihtelevista aiheista. Rakkaita maisemia, kuvaajan osuvia oivalluksia, hiukan historian havinaa sekä pilkahdus kriittisyyttä, siinä saldoa onnistuneesta yrityksestämme.Äänestys muodostui äärimmäisen tiukaksi ja lopputulos kärjen osalta tasaiseksi - 1. ja viidennen ääniero oli vaivaiset kolme ääntä:Ritva Kukkasniemi: Auringonlasku Väärinjärvellä, 10 ääntäHannu Huhtajärvi: Maisema Seppälänjärveltä, 9 ääntäSalme Kaivos: Silta yli Enojoen, 9 ääntäKirsti Mäkinen: Luontopeili 1 Väärinjärvellä, 7 ääntäTeija Sukanen: Jäljet, 7 ääntäKaikki kisaan osallistuneet palkitsimme Väärin oikein - kunniakirjalla.Väärin koulut ja koulumuistot 1903-2003- kirjan saivat palkinnokseen kolme eniten ääniä saanutta sekä Teija Sukanen hänen aktiivisuudestaan ja menestymisestään, sillä hänen otoksiaan oli yhdeksän eniten ääniä saaneen kuvan joukossa viisi.Osa A3-kokoisista näyttelykuvista sai jo palkitsemistilaisuudessa oman kodin. Jäljelle jääneetkin voi kuka tahansa lunastaa 5 €:lla/kuva. Mikäli asia kiinnostaa, ota yhteystietolomakkeella selvää, onko haluamaasi kuva vielä vapaa!Kylätoimikunta*ElokuussaLa 1.8. ajettiin Väärinmajassa Neste Oil Rallin erikoiskoe no 19. Ensimmäinen auto starttasi tälle 29 km:n mittaiselle reitille klo 17.52. *HeinäkuussaTutustuttiin Marja ja Paavo Mäen upeaan kotimuseoon Soukossa.Pe 17.7. illalla kesäkisat Väärinmajan koulun kentällä markkinatori ja puhvetti*ToukokuussaSunnuntaina 10.5. klo 15 - 17 Tapiolassaohjelmalliset kakkukekkerit äitienpäivän ja kylätoimikunnan 30-vuotisjuhlan kunniaksisekä kylässä -08 syntyneiden muistaminen ja kastemekkonäyttely Juhla onnistui erinomaisesti, kun 29 eri-ikäisen kastemekon komea rivistö sai niihin tutustujan herkistymään - pohtimaan sitä rakkautta ja unelmien määrää, minkä pienen ihmistaimen syliinsä saaminen äidissä herättää. Reijo, rento juontajamme sai kuin saikin 80-päisen yleisön, lapsetkin kuuntelemaan myös Kylätoimikunnan 30-vuotistaipaleen muistelusta. Lopuksi Pian säestyksellä yhdessä laulettu Äidin sydän ja makoisat kakkukahveet päästivät yleisön tyytyväisin mielin kotiin omaa äitienpäivän juhlintaansa jatkamaan. Ainoana murheena tämän kirjoittajan mielessä oli tosiasia, että meillä muistettavia, kylään vuonna 2008 syntyneitä lapsia oli vain yksi, Kalle Eemeli Lahti.Kylätoimikunta Lauantaina 9.5. klo 9 - 13 Väärinmajan koululla taimienvaihto- ja lannoitemarkkinat sekä kirpputori Mahdollisuus saada uusia, mielenkiintoisia kasveja pihan kukkapenkkeihin oli tällä kertaa pistänyt liikkeelle edellisvuotta harvalukuisemman, mutta sitäkin kiinnostuneemman harrastajamäärän. Tarjolla oli tavallisista, helppohoitoisista kasveista, kuten kurjenmiekoista, virmajuurista, kevätkaihonkukista ym. alkaen aina kookkaisiin viiniköynnökseen ja isoonhirvenjuureen, ja harvinaisiin etelän esikkoihin saakka sekä palavaa hevosenlantaa. Sään oikuttelun huomioiden kauppa kävi hyvin. Ensi vuonna ehkä kuitenkin pidämme vaihtomarkkinat hiukan myöhäisempänä ajankohtana.Kylätoimikunta sekä Maa- ja kotitalousseura*MaaliskuussaSu 1.3. hiihdettiin perinteinen kylätoimikunnan järjestämä Väärinkierto 23. kerran. 20 km:n, erinomaisessa kunnossa olevaan, vaihtelevaan reittiin oltiin poikkeuksettomasti erinomaisen tyytyväisiä - 122 osanottajaa kehui kilpaa Kärkelän Reijon vastuulla ollutta latua. Mikäs oli hiihdellessä auringon paisteessa, kohtuullisessa pakkaskelissä. Huolto Tapiolassa ja Työröllä, mehuasema Siltalassa takasivat hiihtäjille riittävän evästyksen. Hyyrylän lankakerholaisten kutomista villasukka- tai tumppuparista arvottiin joka neljännelle hiihtäjälle lämpimiä väärinkiertotuliaisia. Niinpä useat tyytyväiset Tapiolasta poistujat hyvästellessään kertoivat tulevansa taas ensi vuonna.*HelmikuussaYstävänpäivänä, 14.2. Ruoveden Mieskuoron musiikilliset iltamat Tapiolassa keräsivät salintäyden yleisöä, eikä suotta, sillä ilta oli erinomainen, vaihteleva ja viihdyttävä. Vai mitä adjektiiveja voi käyttää illanvietosta, joka ohjelma ohjelman jälkeen tarjoaa nautittavaa huumoria, letkeää musiikkia ja itsensä likoonpanevia miehenköriläitä. Avain mitä ilmeisimmin oli taitava kuoronjohtaja ja upea esiintyjä Johanna Raivio.Ruoveden Mieskuoro ry kiittää väärinmajalaisia hyvästä yhteistoiminnasta iltamien järjestelyissä. Meillä oli todella onnistuneet Ystävänpäivän juhlat Kylätalo Tapiolassa.
Huovutuskurssi su 1.2.2009 klo 14 00 alkaen Tapiolassa Väärinmajan maa-ja kotitalousseura *Tammikuussa
Sunnuntaina 25.1. kylätoimikunnan 2. sudokukisat klo 13-14 Väärinmajan koululla Kauko Salmisen töiden näyttely klo 14 alkaen Tapiolassatalvilaulajaiset klo 15-17 Tapiolassa, missä sudokukisojen palkintojen jako, Kauko Salmisen töiden esittely ja puhvetti Kylätoimikunta Jussi Salmelan, Antti Huhtisen ja Mikko Lindéllin trion johdolla tutut laulut sopivalta korkeudelta sytytti niin, että Tapiolan hirsiseinäinen, tunnetusti varsin akustinen sali raikui.Kauko Salmisen töiden uskomaton määrä ja taso sai tutustujat haukkomaan henkeään. - Mitä kaikkea taitaja voikaan puusta aikaansaada - ja vähän muustakin.
v. 2008
*Joulukuussa To 18.12. koulun ja koko kylän joulujuhla Tapiolassa sai ansaitsemansa suosion: talo oli täynnä ja väki viihtyi. Pe 12.12. klo 18.30 Kauneimmat joululaulut Tapiolassa keräsi suuren joukon isoja ja pieniä laulamaan Samppa Asunnan johdolla ja Maria Nanáin säestämänä joululauluja. Järjestäjänä oli perinteisesti seurakunta, tarjoilusta huolehtivat Väärinmajan maa-ja kotitalousseuran naiset. Vapaaehtoinen kahvimaksu meni oman seurakunnan diakoniatyöhön.Seurakunta*Marraskuussato 13.11. klo 14-16 Tapiolassa seurakuntapiiriRuoveden seurakunta, Vuokko Hjelt la 8.11. klo 19.30 - 23.30 Tapiolassa isänpäiväaaton iltamat, puhvetti, lopuksi 1½ tuntia tanssiaVäärinmajan kylätoimikunnan kiitos kaikille isänpäivänaaton iltamiin 8.11. osallistuneille!Tapiolan isänpäiväaaton iltamien runsas yleisö palkitsi jokaisen esityksen raikuvin suosionosoituksin. Ei ihme, sillä puolentoista tunnin ohjelma koostui mukavista ja tasokkaista soolo- ja ryhmänumeroista. Niiden jälkeen käytiin pöydän antimien kimppuun ja lopuksi tanssittiin, kuten ennen vanhaan. Esiintyjät olivat vääriläistaustaisia pohjaslahtelaista Jaakko Majarantaa lukuunottamatta ja mukana talkoohengessä. Kylätoimikunta kiittää hyvästä illasta sekä esiintyjiä, yleisöä että kaikkia taustavaikuttajiaan. su 2.11. klo15.00 Tapiolassa jumalanpalvelusSeurakunta, kirkkoherra Markku Simula, kanttori Maria Nanái*Lokakuussato 23.10. klo 13–15 Tapiolassa seurakuntapiiriRuoveden seurakunta, Vuokko Hjelt *Syyskuussa su 21.9. klo 15 Tapiolassa syyspäiväntasauslaulut, Mikko Lindéllin ja Antti Huhtisen säestäminä ja Ulla Keljon sekä Reijo Kärkelän juontamana. Sää oli aurinkoinen, 1. tänä syksynä, mikä osaltaan harvensi yleisöä. Ilonaiheita olivat useat muualta kuin Vääristä mukaan uskaltautuneet. Aira Heikkilän humoristiset työt luonnon materiaaleista ja niiden esittely sekä hyvä puhvetti lähetti yleisön tyytyväisenä kotimatkalle. Näyttelytöihin tutustuminen olikin aiempaa helpompaa, kun yleisöllä oli siihen riittävästi aikaa ja taiteilija itse kertoili omalla persoonallisella tavallaan töiden taustoista.Kylätoimikuntato 18.9. klo 13-15 Tapiolassa seurakuntapiiri Ruoveden seurakunta, Vuokko Hjelt *ElokuussaNesteralli, entinen Jyväskylän Suurajot toi elokuun 1. viikonloppuna rallikansan pitkästä aikaa Vääriin, kun reitti kulki taas meidän mutkaisilla teillä. Kylätoimikunta osallistui muiden mukana rallin järjestelyihin saaden osansa kiitoksista, kun Väärinmajan pikataivat valittiin rallin parhaiten järjestetyksi osuudeksi.*Heinäkuussape 18.7. illalla Väärinmajan koulun kentällä kesäkisat ja markkinatori kylätoimikunnan järjestämänäLajit olivat perinteiset: tytöt ja pojat alle 4 ja 6 v: 60 m, tytöt ja pojat 8-, 10-, 12- ja 14 v: 60 m, pituus ja kuula 3-otteluna, aikuisille seipäänheitto, ammunta ja tikanheitto. Toista kertaa juostuun Ristavuoren maratoniin osallistui kaatosateessa yksi rohkea. Väärinmajaan muuttaneita uusia asukkaita muistettiin sovituilla tavoilla. Lapsille oli mahdollisuus poniajeluun. Kentällä oli markkinatori, jolle tulevaisuudessa toivotaan lisää myyjiä. Kurjasta kelistä huolimatta osanotto oli runsas, lapsia n. 70. Kylätoimikunta*KesäkuussaKe 25.6. klo 17-21 Kylätoimikunnan Aimo Rantalan suunnittelema ja vetämä kotiseuturetki - välähdys Väärinmajan historiaan, nykyisyyteen ja luonnonnähtävyyksiin - sai niin suuren suosion, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet edes Mannisen suurimpaan onnikkaan. Retken keskeisiä teemoja olivat Väärin luonto ja historia. Aimo oli koonnut tutustumiskohteista ansiokkaan esitteen, josta osallistujat seurasivat matkan edistymistä ja saattoivat kotonakin kerrata matkalla koettua. Bussi-Manninen yllätti kylätoimikunnan merkittävällä matkakulujen sponssauksella.*ToukokuussaSu 11.5. äitienpäivän kahvikekkerit veti iltapäivällä Tapiolaan väkeä hyvän joukon, joka herkistyneenä kuunteli kylän lasten tai lastenlasten Reijo Kärkelän juontamia sydämeenkäyviä esityksiä. Tilaisuudessa muistettiin Väärinmajan ainoaa viime vuonna syntynyttä vauvaa, Senja Salmelaa ja hänen vanhempiaan. Makoisa äitienpäiväkakku teki hyvin kauppansa ja Jalo Törmän rakentamat soittimet herättivät ansaittua kiinnostusta. Kylätoimikuntala 10.5. taimienvaihto- ja lannoitemarkkinat, markkinatori ja koulun vanhojen tavaroiden huutokauppa Tapiolassa ja sen pihassayhdessä Väärinmajan koulun huutokaupan ja maa- ja kotitalousseuran kevätmessujen kanssa kokosi runsaasti kiinnostuneita tai uteliaita. Kylätoimikunnan osuus, taimet ja lannoitteet osoittautui hyväksi ja tuottavaksi, mutta kehittelyä vaativaksi ideaksi.*Maaliskuussa Su 2.3. hiihdettiin kuin hiihdettiinkin Väärinkierto, vaikka suunnittelukokouksen aikana puolitoista viikkoa aikaisemmin ei vielä lunta juuri ollut. Varasuunnitelmana oli latu, joka Tapiolasta vei Kuljun kautta Työrölle ja takaisin metsäosuuksilla tiepohjia pitkin. Viime tingassa saatiin lunta, eikä varalatua käyttänyt hiihdon 72:sta osanottajasta kukaan. Latuja pidettiin olosuhteisiin nähden hyvinä. Uusi mehuasema Siltalassa koettiin hyväksi ja Työrön talo varsinaisena huoltopisteenä sai runsaasti kiitosta tunnelmallisesta pirtistään ja sen takkavalkeasta.Kylätoimikunta*TammikuussaSu 27.1. klo 15-17 Tapiolassa Väärin luonnosta-laulelot, säestäjina Mikko, Lindéll, Antti Huhtinen sekä Väärinmajan entinen opettaja, Jouko Aho, joka toimi ansiokkaasti juontajana yhdessä Ulla Keljon kanssa. Sudokukisojen mestarit palkittiin ja kaikille osallistuneille jaettiin Väärin oikein-kunniakirja. Lämminhenkisen tilaisuuden kolmas teema oli Lilja Seppälän valtaisa elämäntyö, kauniit ja ajattomat kudonnaiset. Sihteerin kokoaman Väärin luonnosta-lauluvihkosen lauluista laulettiin ehkä puolet. Säestäjät onnistuivat erinomaisesti ja yleisö lauloi täysin palkein, innolla ja lämmöllä käyttäen hyväkseen antoisaa puhvettia. KylätoimikuntaSu 20.1. klo 17.00-18.00 Sudokukisat koululla, ensimmäiset tiedossamme olevat, joissa osallistujia yhteensä 10, ei siis valtaisaa ryntäystä. Muokkaamamme kisasäännöt osoittautuivat toimiviksi ja tehtävät sopiviksi, koska pistehajonta oli suuri - nollasta maksimipistemäärään. Tulosten tarkistaminen oli odotettua helpompaa. Ainoa tiedossa oleva viilaamisen paikka oli sarjajako, jota ei ehkä tarvittaisi. Aamulehti huomio kisamme näyttävästi. Kylätoimikunta