Virkeä kylätoimikunta on perustettu 1979. Se toimi itsenäisenä yhdistyksenä aina syksyyn 2006 saakka, jolloin se liittyi Väärinmajan maa- ja kotitalousseura ry:n alajaostoksi. Kylätoimikuntaan katsotaan kuuluvan kaikki alueen asukkaat ja toiminnan johtamisesta huolehtii hallitus, johon kuuluu puheenjohtajan lisäksi kuusi jäsentä. Hallitus tällä hetkellä: Päivi Vilén, Reijo Kärkelä, Eeva Lamminen, Pirjo Kangasmäki, Aimo Rantala, Irja Haapala ja Maija Jousmäki.Kylätoimikunnan tärkeimpiä tehtäviä on järjestää kyläläisille ja kesäasukkaille erilaisia tapahtumia ympäri vuoden. Tunnetuimmat tapahtumat ovat vuosittain hiihdettävä Väärinkierto-laturetki sekä kesän urheilukilpailut koulun kentällä. Uusimpia tapahtumia ovat yhteislauluhetket, äitienpäiväjuhla, isänpäiväaaton iltamat ja sudoku-kilpailut. Toiminnasta ilmoitetaan Ruovesi-lehden seurapalstalla ja Väärinmajan kylän nettisivuilla, etusivulla ja tapahtumakalenterissa.Hallituksen jäsenet ottavat mielellään vastaan toimintaideoita ja palautetta, jonka voi lähettää Yhteydenotot-linkin avulla tai puhelimitse sihteerille tai puheenjohtajalle. Toiminnan vilkastuessa tarvitaan lisää tekijöitä. Siksi toivotamme tervetulleeksi kaikki toimintaan mukaan haluavat, jotka myös voivat ilmoittautua edellä esitetyllä tavalla.Vuoden 2009 alusta ovat aloittaneet Alaväärin, Hanhon, Hyyrylän ja Ylä-Väärin kyläluudat kierroksensa talosta taloon, myös kesäkäytössä oleviin. Niiden tehtävänä on saada tietoa kyläläisistä, heidän tarpeistaan, toiveistaan ja ideoistaan sekä tutustuttaa heitä toisiinsa.Yhteystiedot: Puheenjohtaja Päivi Vilén 050-3786061Sihteeri Liisa Asikainen 044-2188086, viljo.asikainen(ät)kotipoint.fi
KYLÄLUUDAT
Väärinmajan kaikilla neljällä kulmakunnalla kiertää tämän vuoden aikana kyläluuta allaolevin ohjein varustettuna:HEI! Olen Alaväärin,Ylä-Väärin, Hyyrylän tai Hanhon-Korpulan kulmakunnan kyläluuta, yksi neljästä Väärinmajan kylätoimikunnan lähettämästä kiertäjästä. Vuoden 2009 aikana käyn jokaisessa tämän kylän talossa, sekä vakituisesti asutussa että vapaa-ajan asunnossa.Tehtäväkseni on annettu toiminnan suunnittelussa tarpeellisen tiedon kerääminen kyläläisten, täällä tilapäisemminkin asuvien, tarpeista ja toiveista sekä kyläläisten parempi toisiinsa tutustuttaminen ja kotikylämme yhteisöllisyyden lisääminen.Pyydän, että tekisit minulle asumastasi talosta sivun, johon merkitset - asiatiedot eli talon ja sen asukkaiden nimet, osoitteen tai sijainnin ja onko kyseessä vakinainen vai vapaa-ajan asunto- ajatuksiasi, mm. toiveita ja terveisiä kylätoimikunnalle, ideoita kylän ja kylätoiminnan kehittämiseksi, tietoja esim. myytävistä tonteista ym. vapaasti esitettyinä. Vie minut sitten mahdollisimman pian sellaiselle, jonka sivua ei minulla vielä ole! Mikäli et tiedä, kenelle veisit, palauta minut oma kulmakuntani luutavastaavalle ensimmäisen sivun taloon.